torstai 29. tammikuuta 2009

kun olet poissa

Miten tämä kirjottaminen näin romahtaa. Jäi se Espanja tarina nyt ihan vajaaksi :( En ole neljään päivään koneella pahemmin seikkaillut kun tällä viikolla oli kaksi koetta ja niihin on täytynyt päntätä. Ja sitten jostain kumman syystä sain Houkutus-kirjan käteeni ja siihen se sitten liimautuikin. Se on aivan ihana <3 Naketus, jäin koukkuun Kun olet poissa kappaleeseen, melkein rupee itkettämään kun sitä kuuntelee. Täytyy kirjottaa tämän viikon mediapäiväkirjaa äikän tunnille joten siihenkin nyt sitten vierähtää aikaa. Ensi viikolla alkaa uusi jakso, fyssaa, englantia, mantsaa, ruotsia... Ei mitään erikoista. Toivottavasti tapahtuis pian jotain ihanaa, vähän tämä kylmä talvileki pääsee masentamaan. Kyllä tästä selvitään kavereiden ja treenien avulla. Ai niin, kavereiden kanssa suunniteltiin ensi kesäksi Pariisin reissua. Ja tänä viikonloppuna ollaan pitämässsä pyjamabileet. Jotain odotettavaa sentään. Huomenna perjantai, siitä kyllä selvitään. Vähän masentavaa tekstiä mutta joo.

anteeksipyydellen taukoa
Sofia

Tähän loppuun sieltä Espanjasta linkitän kuvan, vähän niinkuin hyvityksen merkeissä =)

tiistai 27. tammikuuta 2009

popopopokerface.

SEURAAVA TEKSTI SISÄLTÄÄ PAHAA VALITTAMISTA, EI SUOSITELLA KIVAN PÄIVÄN LUKEMISEKSI.

Ketkä kaikki on nähnyt elokuvan Tyttö sinä olet tähti?

Mä olen,ja monesti on tullut vuokrattua se :).Sofian kanssa oon kattonut sen kahdesti ja kerran yksin.Etsin sitä nyt kuumeisesti kaikista maailman paikoista,jotta voisin ostaa sen.Näin ~puoli vuotta sitten sen Citymarketin alennuslaarissa.Empä pöljänä tietenkään ostanut sitä.Jälkeenpäin on potuttanut ja kovasti.KAIPAAN SITÄ ELOKUVAA <3.

Huomenna koristurnaus ja sitten on torstai millon päätetään meidän tanssikilpailun musiikki ja sitten on perjantai millon on kaverin synttärit ja sitten on lauantai ja sitten on ylimääräiset harkat ja sitten on sunnuntai millon menen varmaan rinteeseen.Mulla on kiva loppuviikko tulossa :).

Ärh,jääkaapissa on Fazerin sinistä levy,mutta tehtiin äitin kanssa sopimus että siihen ei kosketa ennen perjantaita.Just joo.Varmaan kun tulen sielttä synttäreiltä takasin kotiin niin levy on kadonnut parempaan suuhun.Typical me.

Joo.Loma lähestyy :).Sofian kortti tuli tänään Kanariansaarilta, KIITOS <3.

Joo tänään en jaksa muuta kirjottaa,oottelen että uusi ELLE tulisi myyntiin ja pääsisi sen ostamaan :).


Cherry


PS.Kun viikonloppuna laitettiin niitä kuvia muistitikulle,niin löytyi parin vuoden ikäisiä kuvia.

Sofia, muistatko risteilyn, entäpä Wienin?Niistä on nyt meillä kuvia :).


PPS.Tässä vielä kiva kuva teille :).

lauantai 24. tammikuuta 2009

fashion dreams

Juu olin taas tänään rinteessä.Laudalla luikauttelin..Huomenna taas rinteeseen, suksilla aattelin mennä kun osallistutaan X:n kanssa kisaan : ).Laskettiin jo tänä aamuna, kun siellä sai harjoitella sellaista rataa : ).Joku tyyppi siellä selosti vaan välillä meidän laskuja, NAURETTIIN !

Muuten tässä ihan kivasti on mennyt. Kävin viikolla verikokeissa ja soittoaika oli heti eilen.Joku arvo siellä oli koholla, mutta se voi kuulemma olla perinnöllistäkin..Empäs tiedä, mutta joku koe piti vielä ottaa.

Hehee tänään katotaan äipän kanssa H&M:n kuvastosta vaatteita, mulla pitäisi tilata shortsit ja jtn toppeja ja jotkut kivät rantaläpyskät :).Viikolla postilaatikkoon tipahti TUIFlyn Tax Free-lehti, josta siis saa tilata omalle lentomatkalleen tuotteita :).Bongasin sieltä heti legendaariset RayBan-lasit, mutta hintakin oli sitten legendaarinen.Iskälle sanoin että kiva olisi, mutta hinta kun on niiin hinta.

Meidän blogissa ei ole nyt kauheena ilmestynyt kuvia, joten näytän teille pienen kollaasin niistä vaatteista, mitkä olisi kiva tilata :)).


Kuvat siis H&M.COM


Love,Cherry

anteeeksi

En arvannutkaan minkälainen satsi tekemättömiä hommia odotti kun pääsin arkeen kiinni. Koko viime viikko meni kouluhommissa ja harrastuksissa. Selitän espanjatarinaa sitten loppuu. Olin perjantai sunnuntai yön leirillä isosena, oli sairaanhauskaa. Yö meni puoli kolmeen kun leiriläisiä piti häätää toisten huoneista pois. Ja siinä hommassahan koko käytävä heräsi. Tänään meillä oli extreme-seikkailuryhmä vetämässä sairaanhauskaa ohjelmaa. Piti kiivetä 8 metriä korkeaan tankoon jonka päällä oli noin 40cm x 40cm lauta. Siinä piti sitten seistä ja koittaa hypätä puussa roikkuvaan rekkiin. Polvet tärisi niin että koko härdeli heilui. Kokeilin hommaa kolme kertaa ja viimeisellä kerralla onnistuin saamaan rekistä kiinni hyppäämällä. Alas tultiin köyden varassa. Koko leirinsakista vain 5 sai tarrattua itsensä rekkiin joten siitä saa hyvän kuvan kuinka haastavaa homma oli. Joo.

-JATKUU-

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

:o)

Hymiö kuvaa hyvin tätä viikonloppua.Olo on aivan kuin pellellä, naurattaa koko ajan :D.Oli SM-liigajoukkueella kahdet pelit, molemmat hävisi.Eipä ihme kuitenkaan,toinen on pohja ja toinen on melkein kansi..Eli liigakakkonen vastaan liigaviimeinen.
Tänään sitten tapahtui loukkaantuminen, äippä sanoi että saattaa olla hänen kausi tässä.Harmi, sillä juuri hän tuli joukkueeseen ja on vielä niin hyvä pelaaja!
Saatiin muuten läpyt pelaajilta :).
Reissu lähestyy,vaikka sinne on vielä kuukausi aikaa.MÄ EN JAKSA OOTTAA!Ja kun tuo Sofia vielä kirjoittaa nuista matkapäivistään, niin kyllä kuume vain nousee ja nousee..
En jaksanu lähteä rinteeseen.On väsyttäny toooosi paljon.Ei ihme, kun XX tuli meille yöksi (OLI K-I-V-A-A!).Oltiin herätty molemmat sinä aamuna 6.45, ja sitten mentiin nukkumaan kahdelta..Jos oltaisiin herätty myöhemmin, niin oltaisiin valvottu vielä paaaaljon pitempään ^^.
Ei jaksa kirjoittaa, See Ya' Later,Alligator!
Cherry

huuuuuhaaaaaa

Mites tässä nyt sitten rupeaisi kuvailemaan. Noh, lentokoneesta katsottuna Kanarian saaret näytti kivimöykyltä, harmaalta ja maailman tylsimmältä paikalta. Onneksi en kuitenkaan ottanut heti paluulentoa. Kavuttiin kassien kanssa bussiin ja säästyttiin juuri ja juuri sateelta. Tummat pilvet täyttivät nimittäin koko taivaan. Mutta kun saavuttiin lomapaikkaamme, Bahia Feliziin, pilvet väistyivät ja tuttu aurinkoisemme astui esiin. Huoneistohotellimme oli mahtava, suuri ja siisti. Parveke, sitä ei voi edes sanoin kuvailla. Järkyttävän upea maisema merelle, tosin palmut vähän varjostivat :D (kuva on parvekkeelta)Ja sen koko. Sinne mahtui iso pöytä, tuoleja, aurinkotuoleja ja seinään muurattu penkki. Lähdettiin alas katselemaan mitä sieltä löytyi. Ravintoloita, söpöjä pikkukauppoja, uima-altaat, allasbaari ja ranta. Eikun pallo esiin ja beach volley käyntiin. Meidän perheen lisäksi paikassa oli myös kaksi serkkuani, poika, joka oli toisen serkkuni poikakaveri ja isovanhempani. Illalla hajaannuimme kukin omille tahoillemme valmistautumaan iltaa varten. Tapasimme puoli kahdeksan aikoihin suurkaupunki Playa del Inglesissä josta löysimme varmaan koko reissun parhaimman ravintolan. Ensimmäinen päivä lupaili upeaa lomaa.

Reissuun mahtui niin paljon juttua että jatkan kirjoittamista tänään tai huomenna.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

hän tanssii ja musiikki soi

Päivää, ja anteeksi pitkä tauko..Mutta jatkakaa kuitenkin lukemista, JA SITÄ KOMMENTTIÄ SINNE :D.Anteeksi caps.
Aah himotän tässä nyt Egotripin Valssia.Suoraan sanottuna ihana kappale, ja Peglol96-nimimerkki olikin kommentoinut kappaleesta:
Tuo laulaja kyllä vois mun kanssani tanssia. ;).Lisään,jos onnistun kappaleen tonne loppuun.
Sofia on Espanjassa,mä olen taas täälllä kylmässä pohjolassa.KYLMÄ!KYLMÄ!Muutenkin niin tylsä olo, mutta eiköhän se viikonloppua kohti parane :D.Pääsee taas rinteeseen ja XX tulee meille yöksi !I-H-A-N-A-A!
Eipäs mulle kummempaa, päätin eilen että alan käymään näyttelykoulussa tuon meidän Eddien kanssa, jos tähdättäisiin kesäksi johonkin näyttelyyn.2007 Oulun Kv:sta tuli PU3 ja eri :).Sitten 08 Kajaanissa tuli eva, kun ei näyttänyt hampaita.Kuulemma muuten todella upea koira.No, nyt vaan treeniä niin eiköhän edes vähän paranisi :D.
Rock,Peace N' Love,
Cherry


http://www.youtube.com/watch?v=0GVUXg1WNw8

perjantai 9. tammikuuta 2009

perässä tullaan, sofia!

Hehee, toivottavasti Sofia luet vielä tämän tekstin..Menemme tänä vuonna nimittäin Espanjaan !Ihanaa!Ja hauskaa matkaa sulle sinne, ja tietty myös haleja!
Tänään naurettiin hulluna koulussa, varsinkin musantunnilla (kiitos mahtavasta tunnista!).Ja sitten pelattiin Unoa hissan jälkeen, kun jäi vähän vapaata aikaa.Mä jäin koukkuun..
Vihdoinkin viikonloppu!Käyntiä laudalla varmaan huomenna ja sitten oleskelua.Kohta menen X:lle ja jatketaan Sims 2:sta.. (minäkö nörtti : D).Jäätiin niin hyvään kohtaan viimeksi..:D
Juu.Tälläistä.
Cherry

espanja odottaa, adioooooooooos !

Tänään vika päivä kotimaassa. Huomenna lentokonee nousee taivaisiin aamulla puoli seitsemältä. Pakkaus on käynnissä ja täytyy tehdä järjetön määrä matikkaa ja äikkää.. Olen luvannut tänään viellä sanoa heipat kavereille joten sekin tapaaminen täytyy johonkin väliin ängetä. Koitan kuunnella jotakin voima/kesäbiisejä, saisi vähän fiilistä käyntiin. Säätiedotus on luvannut Canarialle +20, ihan jees. Iskä huhuilee josko ruoka maistuisi. Ei ole vielä nälkä. Hmm, mitäs tässä nyt voisi rustailla. Täytyy käydä lainaamassa kirjastosta yksi kirja jonka otan matkalle mukaan. Ja kamera on ladattu. Entä mp3-soitin? Otan sen varmaan käsimatkatavaroihin. Toivottavasti lennolla tulee jotain fiksuja elokuvia niin saa aikaa vähän kulumaan :D Viikon saatte kuunnella pelkästään Cherryn höpinöitä. Palataan asiaan sitten ensi viikon sunnuntaina. Kaikille superhauskaa viikonloppua ja tulevaa viikkoa, pärjäilkää =) Ja Cherrylle haleja sinne pohjoiseen, toivottavasti ei mene ensi kesään ennen kun nähdään... :s

lievästi lentoon lähdössä
Sofia

torstai 8. tammikuuta 2009

jotakin parempaa odotellessa

Koulu on tullu jo tutuksi. Tänään peruspäivä, aamunavaus kertoi jostain tulipaloista ja raketeista, ruotsin koe, nojoo, meni vähän penkin alle ja lokerot tuli hyvin käyttöön kun tänään oli luistelua. Koko syksyn kouluruoka oli sairaan hyvää, ihmekyllä, mutta tänään oli jotain aivan järkyttävää mössöä... Enää yksi koulupäivä ja ESPANJA odottaa. Täytyy huomenna ruveta tekemään ensiviikon suurensuurta läksymäärää sillä matikan kurssi on kohta lopussa. Olen vieläkin jäässä kun jääkiekkoa pelatessa tuli sairas hiki :D Katotaan äikän tunnilla yhtä hyvää vidskua, harmi vaan että se kohta loppuu. Onneks pääsee täältä kylmästä hetkeksi tuulettumaan sinne palmujen alle.

Hola
Sofia

on ihan ok olla batman

Olin toista päivää koulussa loman jälkeen, ja olo on sen mukainen!Tänäänkin kuulutettiin tuhat kertaa että missä rehtori on, sen jälkeen kuulutusta siitä, että edellisen päivän välkkävalvojat paikalle ja lopuksi vielä kuulutettiin kouluavustajia paikalle.Meidän koko luokka jo ähki siinä että eikös voisi jo loppua,kiitos.Kuulemma jotain akuuttia siellä kuitenkin oli ollu.
No harkat meni eilen nopeasti.Pelattiin, ja tuli hiki.Ensi viikolla runkojumppaa, tulee siis kahden tunnin harkat..No, se kohottaa kuntoa, joten mulle kelpaa :).
Tänään lyhyttä, viikonloppuna sitten pidempää
Cherry

tiistai 6. tammikuuta 2009

me i want a hola hoop

aijaijai.huomenna kouluun ;(.tahtoo loman takaisin.nyt.heti.äkkiä.
Aika meni liian nopeasti,mä haluun vielä laskettelemaan ja lautailemaan!Mä haluun vielä ostoksille!Mä haluun vielä nukkua pitkään aamuisin.
Enkä mä halua taas verikokeisiin.Ei se kyllä satu, mutta silleen nipistää.Oltaisiin menty äitin kanssa jo huomenna verikokeisiin, mutta suoraan sanottuna mulla ei vaan huvita mennä huomenna.
Eilen oli hauskaa X:n kanssa, KIITOS! <3.Katottiin elokuvaa,mässättiin,mentiin ihmeellisen aikasin nukkumaan (miksi pitikin olla eilen harkat..?).Ja saunottiin ja oltiin.
En nähny eilen Ismo&Seppo Show'ta vai oliko se Seppo&Ismo Show'ta.Fiilarit meni, mutta onneksi XX otti sen nauhalle.Viimestään viikonloppuna nään sen sitten !
Tälläistä tänään, en jaksa kirjoitella.
Cherry
PS.Ja sitä kommenttia nyt tulemaan !

HAUDI

Aivan ihanaa, aivan ihanaa. Takana on yksi koulupäivä ja yksi aivan mahtava ilta sekä yö. Koulussa ei erikoisempaa, ihan tavallinen päivä... Jotta tästä "iltatarinasta" tulee vähän tajuttavampi niin kerron ensin meidän nimet. Minä olen Kieppi. Sieppi, Pitkä, Pätkä, Zikiti ja Op ovat muut tytöt. Partyt pidettiin Pätkän kotona. Kokoonnuttin kuudeksi ja lähdettiin samantien suihkuun. Olimme keränneet järjettömän määrän erilaisia meikkejä sekä purnukoita ja purkkeja. Kaunistimme toinen toistamme kevyeen meikkiin ja upeaan kampaukseen. Tämän jälkeen oli keilauksen vuoro. Noh, sen piti olla minun ja Pätkän yllätys muille, mutta hupsista, se paljastui siinä illan aikana sitten :D Pätkän äiti kuskasi meidät uudelle keilahallille heidän tila-autollansa. Porukkaa oli paljon ja meille oli varattu kaksi rataa. Minun kanssa samalla radalla oli Sieppi ja Op. Meillä oli leikkimielin kisa toisen radan kanssa ja meidän joukkue voitti huimilla pisteillä =) Kamerat täyttyivät kuvista heti alkuillan aikana. Yhdeksältä loppui keilavuoro ja lähdimme kävelemään takaisin Pätkälle. Voiko parempaa hetkeä olla kuin kirkas tähtitaivas yllä, lumi kimmeltää maassa ja parhaimmat kaverit nauraa ympärillä. Jäimme hetkeksi ala-asteen nurmialueella pyörimään ja katselemaan taivasta =) Kun päästiin sisälle lämpimään, meitä odotti katettu pöytä. Ruokalistalla oli tortilloja. Kun vatsat olivat täynnä hilluimme pitkään, lauloimme karaokea ja katsoimme Serranon perheen ensimmäisen jakson. Kello tuli yksi. Petasimme lattialle vuoteet, viisi patjaa vaikka meitä olikin kuusi. Yö jatkui vielä pitkälle nauraen, testejä tehden, toisiamme hieroen yms. Ensimmäisen nukahti Op, sitten Zikiti. Kun viimeisen kerran katsoin kelloon, se taisi näyttää puoli neljää... Heräsin aamulla siihen kun joku aivasti, sitten kuulin hiljaisen huomenta muminan ja pian jo kikatus kantautui parin patjan päästä. Kello näytti vasta kymmentä mutta ei väsyttynät. Kun saimme aamupalan alkoi tulla hieman haikea mieli. Vielä muutamat kuvat, lyhyt tyynysota, aamun ihana sipsihetki ja vessarumba ja kaikki oli ohi. Pakkaus homma oli tylsää ja kotona vielä tylsempää. Mutta tämä oli aivan ihana tapa aloittaa taas kevätlukukausi. Täytyy tänään varmaan mennä nukkumaan viideltä että jaksaa huomenna herätä puoli seitsemän :D

Väsyttää
Sofia

maanantai 5. tammikuuta 2009

i'm like a muscle man in my dreams

Kävin taas tänään lautailemassa X:n ja X:n kanssa.Hauskaa oli..!Lisäksi X tulee tänään kotiin ja X tulee meille yöksi :).Tänään olisi vielä harkat..Ei jaksa kirjoittaa..
Laiskotellen,
Cherry

PS.Huomatkaa että lisäsin kävijälaskurin ^^

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

talvi saapui luistellen

Tänään ilma iski niin kauniiksi etten pystynyt jäämään sisällä kyhnäämään. Soitin kavereille josko joku voisi lähteä luistelemaan. Ja tokalla kerralla onnisti. Menin varastoon kaivamaan vanhat luistimet esille. Ähkien ja puhkien sain ne tungettua jalkaan mutta järjettömän puristavat ne oli. Olin melkein jo luovuttamassa, kunnes iskä kantoi sisään uudet isommat prinsessa luistimet =) Ne oli upeat.
Jäällä oli porukkaa järjettömän paljon, en ilmeisesti ollut ainoa viisas ihminen. Saatiin kulumaan muutama tunti kunnes pakkanen rupesi koettelemaan varpaita ja poskia. Nälkäkin alkoi hiipiä joten pakattiin kassit ja käveltiin meille. Kotona odotti höyryävän lämmin ruoka ja syötiin kaverini kanssa vatsat täyteen. Hetken hillumisen jälkeen päätimme lähteä ulos. Lorveksien me käveltiin kaverini kotiin. Eikun Wii päälle ja pelaamaan. Se Boogie Superstar oli paras. Siinä pystyi laulamaan ja tanssimaan. Vaikka oli kylmä ilma kaivoimme pakkasesta esille jäätelöpaketin lopun.

Nyt kotona päivän ulkoilujen jälkeen. Huomenna alkaa koulu :( Meillä on ruotsin koe muutaman päivän päästä, täytyisi ruveta kertailemaan. On arkeen paluussa jotain hyvääkin. Koko kaveripoppoo on taas koulussa koolla ja huippu kotimainen draamasarja Salkkarit (aika tuntematon ohjelma monelle...) jatkuu! Vaikka en sitä kerkeä melkein koskaan katsomaan, sillä futistreenit <3 vie arki-illoista melkein kaikki. Ainiin, se pahuksen ruotsi.

see you
Sofia

have you ever seen the (snow)rain?

Sain tänään koottua iskän kanssa Ikean pikkulipaston,joka tulee mulle sitten lopputuunauksen jälkeen käsityölipasto :).Kadotin syksyllä ostamani ELLE:n,jossa ois ollu kivoja kuvia lipastoon.Laitan sitten kuvaa valmiista hirvityksestä..
Meilläpäs ei ole koulua vasta kun ensi viikon keskiviikkona :P.Äipällä on vielä ensi viikko vapaata,koska sillä ei oo opetusta,mutta se menee silti käymään työpaikalla..Minä en menisi :D.
Aloitin eilen matkalla Anne F,Amsterdam ja minä-kirjan (vai mikä se nyt oli..).Tosi hyvä,ja vielä uusi!Mä en nimittäin kauheena tykkää vanhoista kirjoista,uudet on aika lailla mulla luettavana.
Tänään tuli Mrs.Doubtfire - isä sisäkkönä-elokuva.HUIPPU!Naurettiin sille jo paljon leirikoulussa keväällä,ja nauroin vielä toisellakin kerralla.Elokuvista puheen ollen, mulla pitäisi vielä kattoo ennen loman loppua Helmiä ja Sikoja-elokuva, joka maksoi Citymarketissa 3 e.Ei paha, ei.
Loppuun vielä mun kaks sananmuunnosta, kun en aina muista oikeaa versiota :D

Puhelu 1:
Ä:No mitens sulla on päivä menny?
M:No tässähän se, ihan hetkistä ollu..
Ä:*Repeää*Tarkoitat kai hektistä?


Puhelu 2 (tänä aamuna!):
M:Siis sä et usko,kuinka paljon mulla sattu eilen siihen iskiakseen..Tuntu että mä kuolen..
Ä:Ihan kuolemassako olit?
M:Nii, ihan oikein kuulit.Tyttäresi oli ihan kuoleman hengessä!
Ä:Se kuule oli kuoleman kielissä..

Hauskaa päivänjatkoa,
Cherry

lauantai 3. tammikuuta 2009

when you say nothing at all

Tänään käynnistelin päivän kymmeneltä. Aamutoimien jälkeen treenailin pianolla uusia kappaleita. Iltapäivällä kaveri tuli meille kenkäostostensa jälkeen, ei ollut löytänyt mitään. Lorvailtiin huoneessani ja iskä väsäsi meille friteerattuja banaaneja ja jätskiä ;) Sen jälkeen mentiin koneelle ja vähän kiusattiin pienempää serkkuani :D Oltiin kuolla nauruun. Viiden aikoihin heitettiin takit niskaan ja suunnistettiin ulos. Oli niin kylmä että juosten ja tanssien piti matkata kaverini kotiin. Kuvattiin hauskoja kotivideoita, hilluttiin, meinattiin lähteä luistelemaan ja juteltiin varaston uumenissa pitkään. Kotimatka tuntui kahta kylmemmältä kuin menomatka. Yhdeksän aikoihin kotona, söin kanasalaattia ja limpparia. Konetuksen vuoro, pitkästä aikaa -.-

Joo, kohta lähdetään reissuun Espanjaan, Gran Canarialle, Bahía Feliziin. JÄNSKÄTTÄÄÄ ! Matkaseurana perhe. Täytyy sitä ennen hankkia shortsit ja uudet bikinit, niille tulee nimittäin käyttöä. Ylihuomenna alkaa koulu, ei voi olla totta. Tiistai vapaa, sitten kolme päivää ja etelän lämpö odottaa! Ei voi muuta kuin olla innoissaan.

Cherry, tosiaan, etelään Gina Tricot on huippuhyvä. *Vink vink* etelään...

lämpöä odotellessa Sofiaaaaa

you change your mind,like a girl changes his clothes

Olin tänään siellä reissussa,ihan kivaa oli :).Ostin farkut ja tunikan.Outoa,että ostin tunikan,kun luulin jo päässeen siitä rumbasta ohi,mutta ei.No,eiköhän sille jotain käyttöä löydy :D.Ja sitten Ikeasta pikkulipaston,jonka tuunaan Viritetty-kirjan ohjeella.On muuten huippu kirja,ohjeet ovat aivan ihania!
Huonojakin puolia löytyi reissusta.Sain taas pitkän istumisen vuoksi iskiashermon kivun taas kunnolla käyntiin,alesta ei tuntunut irtoavan mitään,eikä niitä kenkiä niin ollut..
Kävin ekaa kertaa elämässä GT:ssa.Joko vaatteet olivat loppuneet jo täysin,tai sitten Rajalla-kauppakeskuksen GT on pieni..Mutta anyway,Hesassa sitten uusi yritys :).
Tälläistä tänään,
Cherry

perjantai 2. tammikuuta 2009

Heelsingissä

Tänään lähettiin käymään bussilla stadissa parhaan kaverini kanssa. Aiottiin leffaan. Ennen elokuvan alkua käytiin shoppailemassa ja syömässä. Mitään kivaa ei kumpikaan löytänyt. Hesestä ostettiin jätskitkin kun niin paljon rupesi tekemään mieli. Leffa oli hyvä. Kahdeksalta lähti bussi, joten kerrettiin kiertää kauppakeskus vielä kerran läpi. Kotona odotti lämmin janssoninkiusaus, että maistui hyvälle =)

Sofia

miten niin jalat maassa,ootko nähny jonkun ilmassa?

Hehee,arvatkaa kuka lähtee huomenna reissuun ;).Shoppailemaan, listassa mulla on uudet farkut,peruspaitoja,liivi (tuli himo liiviin ku Sofia osti alkuviikosta liivin),ja ehkä uudet talvikengät..?Meidän piti lähtee jo tänään, mutta kun ei tuolle karvakuonolle löytyny hoitajaa siksi aikaa,eikä iskä suostunu ottamaan sitä hotelliin mukaan,niin sitten me lähetään huomenna kuuden aikaan reissuun, d'oh!
Sofia sanoi edellisessä viestissä, että H&M:n kuvasto oli saapunut, niin meillekin saapui :)!Ihan kivoja vaatteita sieltä löytyi, DIVIDED:iin oli nyt vähän panostettu :D.
Ihanaa, X tulee tänään kotiin reissusta.Soitin justiinsa sille ja kysyin,että tehtäiskö jotain illalla.Se kävi sille :).
Mulla on KARKKIHIMO.Äippä tulee kohta mökiltä nii jos me käytäis jossain kaupassa ostaa vähän myös huomiselle matkalle evästä..Ja Cherrylle karkkia :D
Täällä pakkasta on -19 astetta, kovin tänä talvena.Meinasin kirjoittaa että tänä vuonna, hah :D
Eilen käytiin iskän kanssa laskettelemassa,oli niin kylmä,että piti lähteä kesken kaiken pois.Pakkasta oli sillon -16 astetta,mutta tuuli oli erityisen kova.(Sofia:kovempi,kuin silloin oltiin)
Nyt ootan äippää kaupasta,
hellurei
Cherry

hauskaakin hauskempaa uutta vuotta

Uusi vuosi meni ihan kivasti, kavereiden kanssa paukkuja ammuskellen. Syötiin kanaa, nakkeja, sipsiä ja dippiä plus limut ;) Tänne eteläänkin pakkanen on kirpaissut. -13 astetta kun aamulla katsoin mittaria. Koulu alkaa maanantaina mutta sitten on päivä vapaata. Pidetään ma-ti välisenä yönä pirskeet parhaiden kavereiden kanssa. Saunotaan, käydään keilaamassa ja loppuiltaa jatketaan varmaan leffoilla... H&M kuvasto saapui, täytyy se selata läpi.

heips!
Sofia

ps. maailman huonoin viesti

torstai 1. tammikuuta 2009

new year,new way

Eilinen kului aika mukavasti, syötiin, oltiin ja ammuttiin patoja.Iskän kanssa hommattiin Citymarketista neljä pataa, joita ammuttiin eilen naapureiden ja niiden serkkujen kanssa.Ensimmäinen pata kaatui loppuosassa, ammukset lähti menemään toisten naapureiden takapellolle (anteeksi, jos luette tätä tekstiä).Ja me ei asuta maalla, niillä vain on sellainen pikkutakapelto :D.
Ruokana syötiin hornetteja, salaattia, makkaroita, italiansalaattia, sipsiä ja dippiä..Erittäin terveellistä :).
Eilen kävi myös niin, että kun pelasin Marioa, niin läpi pääsin!Olin onnessani.
Että tälläistä meillä.

Cherry